Aitta
Vanhasta aitasta piti alunperin tulla Koskelan isäntäväen oma kesähuone ja siksi siellä näkyy tämänhetkisten isännän ja emännän kädenjälki. Kaikki on laitettu viimeisen päälle uuteen uskoon ja aitta tarjoaa mummonmökin tunnelmaa hotellin mukavuuksilla: kodikas huone ja muhkea peti untuvapeitteineen houkuttelevat väsyneen matkailijan höyhensaarille.
Mukavuuksiin kuuluu pieni keittiönurkkaus, josta löytyy perustarvikkeet aamupuuron ja -kahvin keittoon. Jääkaappipakastimessa säilyvät niin aamupalatarvikkeet kuin hellepäivän jäätelötkin. Uimaan ja saunaan pääsee paljain varpain, matkalle voi kietaista kaapista löytyvän kylpytakin ympärilleen.
Ison aitan vieressä oleva viihtyisä ja siisti kuivakäymälä palvelee kellon ympäri, ja sinne näkee hiippailla myöhäissyksyn öinäkin.
Evästarpeet kannattaa hankkia ennen Koskelaan saapumista, sillä lähin kauppa sijaitsee Saarijärven keskustassa. Isäntäpari käy kirkonkylillä säännöllisesti, jolloin täydennyksiä voidaan tuoda mahdollisuuksien mukaan tilauksesta. Tätä lomaa ei tarvitse päättää siivoukseen tai tiskien hoitoon, sillä se tapahtuu talon puolesta.
Luonnon ehdoilla,
ympäristö huomioiden
Pikkuaitta
Yli satavuotiaan riihen osista rakennettu aitta on etsinyt paikkaansa Koskelan pihamaalla vuosikymmenet. Nyt se on löytänyt sijansa kasvimaan kupeesta, missä se tarjoaa yösijaa reippaille unelmoijille.
Tilan perinteen mukaan Koskelan lapsista vanhin on saanut viettää kesänsä pikkuaitassa lempeistä suviöistä nauttien. Tilan lapset ovat maailmalla, joten nyt on aitassa tilaa kesävieraille: haaveileville pariskunnille, tyynyä korvan alle kaipaavalle yöpyjille, väsyneille pyöräilijöille tai vaikka kummitustarinoita kertoville lapsille.
Aitan hämärässä, prinsessaverhon suojissa tunnelma on suorastaan satumainen. Ummista silmäsi ja anna unien viedä. Ainoa vaara pikkuaitassa nukkuvalle on, että aamulla voi olla vaikea nousta ylös mukavasta pesäkolosta.
Pikkuaittaan ovat tervetulleita myös karvaiset kaverit!
Hotellimukavuuksia maaseutumatkailijoille
Ulkotilat
Karavaanareille ja telttailijoille on tarjolla miljoonan tähden majoitusta kupolina kaareutuvan taivaan alla. Pihan keskellä on kaksi autopaikkaa asuntovaunuille ja -autoille. Nurmialueelle mahtuu sopuisasti myös muutama teltta.
Tilan pihapiirin sydän on viihtyisä tee-se-itse-hengessä pystytetty kesäkeittiö, joka on saanut ikkunakseenkin vanhan parvekelasin. Samalla tyylillä voi kukin rakentaa lomansa itse mieleisekseen, ja olla vaikka oman elämänsä gourmet-kokki. Ruokanautinnot eivät jää ainakaan puitteista kiinni, sillä katoksesta löytyy perus keittiövälineiden lisäksi kaasu- ja hiiligrillit, savustusvälineet, muurikka ja muutenkin monipuoliset välineet nuotiokokkailuun. Jos haluaa tulistella tähtitaivaan alla, löytyy Koskelan tiluksilta neljä nuotiopaikkaa, joista valita!
Pihamaalle ja kesäkeittiön ympärille voi kokoontua porukalla vaihtamaan sanaa kahvihetken parissa, nauttimaan rapujuhlista tai lämmittämään vaikkapa tölkillistä hernerokkaa. Jos omat taidot loppuvat, tilan isännältä voi kysyä vinkit esimerkiksi herkullisen lohen savustukseen. Uskalla kysyä: Vain taivas on rajana mahdollisuuksille.
Tilaa olla utelias
Alakosken kuusikko
Telttailijoille löytyy lisää tilaa satumaisesta kuusimetsästä. Kosken kuohujen rajaama äänimaailma sulkee sisäänsä pakoon murheilta. Metsässä voi istuskella kosken vierellä penkillä mietteisiinsä upoten tai heittäytyä seikkailumielellä vaikka majaleikkeihin. Aikuisellakin on lupa olla utelias! Seikkailumieltä kirvoittaa polun jatkeena oleva silta, joka ylittää vanhan tukinuittopaikan ja ohjaa syvemmälle metsän siimekseen.
Järeiden puiden varaan voi ripustaa riippumaton jos toisenkin. Nuotiopaikka vanhan tukkijoen varrella tarjoaa viihtyisän illanvietto- ja makkaranpaistopaikan, josta istujan voi olla vaikea hennoa jatkaa matkaa. Ajankulusta ei tarvitse murehtia vaan tunteja voi laskeskella vaikka kissankellolla, jos niikseen mielii.
Mielikuvituksellisia tiloja
Joki, laavu ja rantasauna
Pihamaalta joen rantaan astuessaan huomaa päätyneensä aivan omaan maailmaansa. Luonnon muovaamien perustusten varaan rakennettu. lehdenmuotoinen laavu tarjoaa suojaisan nuotiopaikan säällä kuin säällä. Nuotiovalkeita tuijotellessa unohtuu suuremmatkin surut.
Pitkospuut kuljettavat laavulta omaperäisen rantasaunan luo ja edelleen tummavetisen kosken ääreen. Löylyt koskelan piskuisessa rantasaunassa ovat elämys ja pieneltä laiturilta voivat vilvoittelua kaipaavat pulahtaa vetehisten seuraan joen lempeään juoksuun. Jokeen mahtuvat niin vastavirtaan kulkijat kuin virran mukana kellujat.
Ovet ovat auki
Ota yhteyttä ja tule käymään
Puhelin: 040 841 4092
Sähköposti: majoituskoskela@gmail.com